Laihduttamisesta elämäntaparemonttiin

"Kesäksi kuntoon!" "Eroon kesäkiloista!"

Mahtaakohan tämä aihe ikinä kulua niin loppuun, että se ei enää löytäisi tietään vähintään puolivuosittain naistenlehtien otsikoihin? Ja myönnettäköön, itsekin tulen useimmiten ainakin silmäilleeksi nuo artikkelit. Sen lisäksi kuulun niihin, jotka muistavat aina kahvipöydässä ennen pitkää sanoa, ettei näitä kyllä pitäisi syödä. Sen lisäksi, että se on ihan uskomattoman typerää (onko sitten pakko syödä, jos siitä tulee niin paha mieli?), niin olen etenkin nyt viimeisen puolentoista vuoden aikana miettinyt asiaa ihan eri näkökulmasta. Nimittäin kasvatuksen näkökulmasta. Voiko äiti olla laihdutuskuurilla?

Siitähän kuitenkin useimpien herkkulakoissa ja -voivotteluissa on kyse: painosta. Toki varmasti terveydestäkin ja yleisestä hyvinvoinnista, ehkä jopa mielen lujuudesta, mutta voisin kuvitella useimman vähintäänkin miettivän myös ulkoista olemustaan päättäessään jälleen ryhtyä herkkulakkoon. (Vai olenko se vain minä?) Mitä se siis kertoo lapsille, jos normaalipainoinen äiti sanoo kahvipöydässä "ei kyllä saisi syödä tätä"? Tai jos ihan jopa ääneen sanoo "pitäisi vähän tuota painoa pudottaa" tai "olen laihdutuskuurilla"?

Lapsille pitää ilman muuta opettaa terveellisiä elämäntapoja ja mikä sen parempi ja helpompi tapa opettaa sitä kuin olemalla itse esimerkkinä. Jokaisen vanhemman tulisikin sitten miettiä, mikä on se terveellinen esimerkki. Onko se herkkuja vain juhlissa, ei koskaan herkkuja, herkkuja kohtuudella, herkkuja syyllisyydellä kuorruttaen vai mikä, se tietysti on jokaisen perheen oma asia.

Meillä ei voida edes pyrkiä herkuttomuuteen tai herkkuja vain juhlissa -linjaan. Vanhemmat ovat siinä määrin persoja makealle, että sitten pitäisi järjestää juhlia tämän tästä :) Mikä ei sekään tietenkään olisi väärin, oikeastaan aika mukavaa. Toinen este on oma intohimoni leipomista kohtaan. Kenelle minä leipoisin, jos en omalle perheelleni? Ja pitäähän itsekin maistaa, että tietää mitä tarjoaa. Jonkinlainen kohtuus siis sopisi meille. Luulisin, että olemmekin jo melko kohtuullisia, ehkä kuitenkin voisi vielä jättää sen santsaamisen pois ;)

Eniten haluaisin kiinnittää huomiota kuitenkin siihen, miten meillä puhutaan herkuttelusta (ja liikunnasta). Olen itse normaalipainoinen ja vaikka elämä on jättänyt senttejä sinne ja tänne, omasta mielestäni tietenkin ylimääräisiä sellaisia, niin en halua lasteni luulevan, että en ole kelvollinen tai tarpeeksi hyvä sentteineni. Tai että on väärin olla olematta langanlaiha. Enkä etenkään halua heidän huolehtivan omista senteistään ja kiloistaan.

Tein muuten tänään ihan älyttömän hyvää omenapiirakkaa! ;)