Erään mekon tarina

Käsityöt ovat mielestäni ihanaa ajanvietettä. Siinä on pakko unohtaa kaikki muu, koska keskittymisen on oltava sataprosenttista. Siis minulla. Lisäksi hyvällä tuurilla lopputulos on jotain hyödyllistä. Käsityöharrastukseni on intohimosta huolimatta ollut melko kivikkoinen ja katkonainen, ja lähes aina istahtaessani uuden projektin ääreen, joudun opettelemaan homman uudestaan. Rutiinia ei siis ole päässyt syntymään. Iso A:ta odottaessa kylläkin tuli ommeltua kestovaippoja sen verran, että ne alkoivat jo mennä rutiinilla silloin. Sekin oli kuitenkin vain väliaikainen rutiini, kyllä nyt olisi taas huuli pyöreänä, että miten se taas menikään.

No, nyt on taas erityisesti ompelu ottanut tuulta alleen, lapsille olisi niin ihanaa ommella sitä sun tätä. Iso A:n vauva-aikana tälle intoilulle olisi ollut tarvetta (jos vain olisi ollut energiaa), koska sillon vauvanvaate-valikoima oli sanalla sanoen surkeaa. Iso A oli vieläpä todella iso, joten läheskään kaikki merkit ja mallit eivät käyneet. Se oli todella ankeaa vaateaikaa. Nyt on jonkin verran parempaa valikoimaa, mutta kangasvalikoimat ovat vieläkin paremmat.

Ihan hirveästi ei ole ollut aikaa paneutua ompeluun, nytkin pikku I yrittää nukkua sylissäni Manducassa, koska ei 4 kuukauden kriisiltään malta nukkua sängyssä kymmentä minuuttia kauempaa. Kesällä olin kuitenkin leikannut valmiiksi kankaat pikku I:n ensi kesän mekkoa varten. Eilen sitten päätin, että nyt äiskä ottaa aikalisän ja ompelee hetken. Mitä kaikkea sitten tapahtuikaan?

Päätin jo heti aluksi edetä rauhassa ilman kiirettä ja hyväksyä sen tosiasian, että tuskin ehtisin tehdä mekkoa valmiiksi (ärsyttää jättää kesken). Halusin siis ennen kaikkea välttyä virheiltä. Ihan aluksi ajattelin, että no leikkaampa resorit valmiiksi, ne kuitenkin ommellaan jo heti alussa. Ai niin, tässä on raglanhihat. Huomioinko asiaa mitatessani resoria? Juu en. Iso A:ta lainaten: ei haittaa. Suikale säästöön ja uutta kehiin.

Ennen resorien ompelua, pääntiehen ja myöhemmin hihansuihin oli tarkoitus ommella myös poimutukset joustonauhalla. Enpä tuollaistakaan muistanut, mutta onneksi kaapista löytyi joustokanttinauhaa kestovaippa-ajalta, joten käytin sitä. Varmuuden vuoksi leikkasin sen halki ja ompelin niin, että siistimätön reuna ei todellakaan jäänyt resorin alle. Jotta sitten varmasti saisin kivaa pölyä irtoamaan KOKO AJAN. Oikein innokkaana jossain kohdin pääntiessä venytin myös varsinaista kangasta, ettei koko pääntie olisi vahingossa tasaisesti poimutettu. Tästä seurasi myös se, että koska olin aputikannut joustonauhan suoralla ompeleella, pääntiehän ei joustanut. Tämän tajusin vasta sen jälkeen, kun olin jo päättänyt, että en lähde purkamaan joustonauhaa ja uudelleenompelemaan, joten päätin sitten katkaista koko aputikkauksen venyttämällä pääntietä reilusti. Onhan joustonauha kuitenkin resoriompeleenkin alla.

No, hihat meni jo ok ja sivusaumatkin sain ilman suurempia kuoppia ommeltua. Alalanka nyt totta kai loppui kesken (ihan superärsyttävää, kun aikaa on muutenkin vähän). Pikku I:llä oli oudot maratonunet menossa ja totesin, että tämähän tulee valmiiksi tältä istumalta, jes! Loppusilaus vielä: helmakäänne. Tämän mekon kohdalla olin jopa päättänyt käyttää kaaaaauan avaamattomassa paketissa odottanutta kaksoisneulaa (kuka jaksaa koko ajan vaihdella neuloja kesken työn?), joten innoissani lähdin helmaa vielä kääntämään. Tässä kohtaa pikku I alkoi olla jo aika levoton ja taisin käydä vartin sisään kolmesti heijaamassa vaunuja. Näin käy aina pitkien unien lähetessä loppuaan. Tästä olisi todellakin pitänyt ymmärtää vaikka jättää ompeluhommat sikseen, mutta ei. "Äkkiä nyt!". Joo, sain ommeltua helman. Vaan hieno kaksoineulatikkaus jäi NURJALLE PUOLELLE! Oijoi. Tässä kohtaa taas mietin, että voisiko näissä asioissa vain yksinkertaisesti hengittää syvään ja miettiä mitä on tekemässä. Näin käy kun ajatus harhailee.

En edes listaa niitä perus epäsiisteyksiä, joita tähänkin mekkoon mahtuu, ovat kuitenkin sellaisia, jotka eivät niin näy jos ei osaa katsoa, eivätkä haittaa käyttöä mitenkään. Pointtina nyt kuitenkin on se, että vaikka joskus mennään ojaan, niin sieltä voi kurvata takaisin, vaikka sitten vähän oikaistenkin. Kuitenkin lopputulos on se, että oli ihanaa taas ommella pitkästä aikaa ja unohtaa muu, ja kaiken lisäksi pikku I sai aikas kivan mekon ensi kesän kävelyharjoituksiin :)

Kangas on Fabriinalta ja kaava Ottobren lehdestä, jonka numeroa en nyt muista. Kaavan nimi on kuitenkin Speedy Girl.