Hyvää Isänpäivää!

Meillä on ollut jo aika pitkään tapana juhlia heti aamupalalla merkkipäiviä. Ennen lapsia paistoin usein syntymäpäiväaamuina lettuja tai amerikkalaisia pannukakkuja. Yleensä päivänsankari on myös saanut nauttia rauhallisesta aamusta ja syödä aamupalansa sängyssä. Joskin aamupalan nauttiminen sängyssä on ollut melko haastavaa iso A:n synnyttyä, joten niistä on vähitellen luovuttu. Toinen muutos lasten myötä on ollut myös se, että letut ovat saaneet väistyä ja tilalle on tullut kakut ja muffinssit.

Tällä kertaa kakun valinta lähti liikkeelle koristelusta. Olisin halunnut painaa lasten kädenjäljet valkosuklaaseen ja siirtää ne kakun päälle. Kuitenkin miettiessäni mitä kakun sisältä sitten löytyisi, Koko Suomi leipoo -ohjelma muutti tämän suunnitelman. Kilpailijoiden tehtävänä oli tehdä keikauskakku ja Hannan kakun makuja (banaani, suklaa, kinuski ja suolapähkinä) listatessa mietin vain, että huhhuh, kuulostaapa ällömakealta. Ja banaania nyt en voi edes sietää leivonnassa! Itse asiassa banaani on varmasti varsin hyvä raaka-aine makeutensa vuoksi, mutta itselleni tulee heti mieleen lapsuuden kermakakut, joiden välissä oli A-I-N-A banaania, enkä tykännyt siitä. Takaisin keikauskakkuun: tuomarit kehuivat sitä vallan valtavasti, eikä sanaakaan liiasta makeudesta. Ja koska isäntä tämän tästä kertoo haluavansa jotain banaanijälkiruokaa, ajattelin tämän olevan oiva isänpäiväkakku.

Resepti muuten löytyy täältä ja Hanna itse suositteli kakun nauttimista tuoreeltaan, joten tällä kertaa kakku ei ihan ehtinyt aamupalalle, mutta aamukahveille sentään. Päädyin tekemään kakun sydänvuokaan, kuten yleensä isän- ja äitienpäiväkakut, ja alkuperäisen ohjeen ainemäärät riittävät siihenkin vallan mainiosti. Banaanien asettelu oli kyllä vikatikki ja seuraavalla kerralla laittaisin myös sydänvuoassa banaanit samalla tyylillä mitä suorakaiteen muotoisessa. Mutta onneksi kinuskilla ja pähkinöillä sai hiukan peiteltyä pikku kauneusvirhettä. Ulkonäöllisesti sanoisin, että tämä kakku ei tällaisenaan välttämättä ole juhlien kaunistus, ainakaan minun mielestäni, mutta kakku on niin taivaallisen täyteläinen ja yhtä makujen ilotulitusta, että kukaan ei pian enää muista miltä kakku näytti.

Ja tältä kakku näytti, kun meidän kolmihenkinen kahvipöytäseurue oli ottanut osansa...

Vaikka kakku ei ollutkaan lopulta niin äkkimakea kuin olin kuvitellut, niin kyllä se kolmannen palan kohdalla alkoi jo aika makealta tuntua :)

Hyvää Isänpäivää!