Vauvoista voi selvitä hengissä

Vanhemmat ovat väsyneitä. Mikä uutinen. Viimeksi havahduin tähän noin kaksi vuotta sitten ja nyt taas. Eli siis silloin, kun oma väsymys on helpottanut merkittävästi. Kun itsellä on kokemus siitä väsymyksestä, mutta alkaa jo olla tunnelin valoisassa päässä, huomaa paremmin ne, jotka ovat vielä keskellä tunnelia. Aiemmin he olivat vain kanssakulkijoita, jotka olivat samassa tilanteessa, eikä siinä sen kummempia. Vitsaillen vaihdeltiin sattumuksia, mitä väsymys on saanut aikaan (pikku I:n syntymäpäivän aattoyönä heitin leikkuulaudallisen vihannesjätettä lattialle roskiksen viereen ja puolessa välissä tajutessani asian, ajattelin, että kaadetaan nyt sitten loputkin). Virkeämpänä tajuaa sen karuuden, kuinka väsyneitä vanhemmat oikeasti ovat. Eikä sitä huomaa siitä, kuinka kovaan ääneen kukakin kailottaa väsymyksestään. Sen huomaa silmistä, jotka eivät naura suun mukana. Sen huomaa huokauksesta, joka hukkuu vauvan itkuun. Sen huomaa rivien välistä, kun naurahtaen toivotaan puolison suksivan kuuseen. Sen huomaa toinen äiti tai isä.

Ennen vanhemmuutta, koin useinkin väsymystä. Koin väsymystä joka aamu, kun piti nousta töihin tai luennolle. Koin väsymystä istuessani iltapäivällä bussissa matkalla kotiin. Mutta kun minusta tuli äiti, opin todella tuntemaan väsymyksen. Sellaista väsymystä ei voi edes kuvailla. Se ei tunnu samalta kuin päivä yhden huonosti nukutun tai jopa valvotun yön jälkeen. Vanhemmuuteen ei liity vain katkonaisia öitä, vaan katkonaiset yöt vauvan kanssa. Kuukausien valvomisen jälkeen pystyt toki toimimaan, mikä luo illuusion siitä, että vanhemmat tottuvat unenpuutteeseen. Osittain se pitääkin paikkaansa, sitä oppii löytämään ne tavat toimia, jotka eivät vaadi liikaa resursseja. Todellisuudessa et kuitenkaan ole ollenkaan se sama ihminen, joka onnellisena odotti vauvan syntymistä kuin kuuta nousevaa. Haukottelet ystäviesi seurassa, unohdat mitä he ovat kertoneet, hukkaat tavarasi... nämä ovat pieniä juttuja. Lisäksi ovat ne isommat. Et yksinkertaisesti jaksa pitää yhteyttä kehenkään, ellei heillä satu olemaan lapsia ja joiden kanssa ehkä haluaisit järjestää leikkitreffit. Eikä se johdu siitä, ettetkö haluaisi tai välittäisi. Jos jostain syystä tulee hetki, että voisit istua alas ja puhua puhelimessa, valitset luultavasti kaukosäätimen ja annat itsesi nukahtaa sohvalle. Aloitat tyhjänpäiväisiä riitoja puolisosi kanssa, koska väsymys on vienyt harkintakykysi. Et näe enää sitä ihmistä, johon rakastuit, vaan ärsyttävän idiootin, joka ei tee tarpeeksi paljon tai tarpeeksi hyvin yhtään mitään. Aluksi väsymys purkautuukin lähinnä puolisoon tai kumppaniin, mutta ajan kanssa myös lapset saavat siitä osansa. Äiti ei jaksa leikkiä, äiti komentaa turhista asioista ja on äreä.

Vauvan äiti tai isä on siis mitä parhainta seuraa! Jos itse väsymys ei olisi jo tarpeeksi, vanhemmat kantavat jatkuvaa syyllisyyttä tästä kaikesta. Niistä rakkaista, joiden elämästä tulee itselle tuntematonta, puolisosta, joka ei saa rakkautta, lapsista, joille ei riitä aikaa ja energiaa. Onko ihme, että loppuunpalaminen on lähellä?

Toiset ehkä pääsevät helpommalla. On ehkä spesiaalivauva, joka ei uuvuta vanhempia. Tai on vanhempia, jotka osaavat muodostaa ympärilleen utopian, eivätkä näe metsää puilta. Ehkä vanhemmilla on poikkeuksellinen tukiverkosto, joka pitää huolta vanhempien jaksamisesta, ennen kuin tilanne äityy pahaksi. Ehkä toiset sietävät väsymystä paremmin. Paljon enemmän on kuitenkin niitä, jotka joutuvat kohtaamaan jaksamisensa rajat vauva-aikana. Pahimmassa tilanteessa ovat ensikertalaiset, joilla ei ole vielä kokemusta siitä, että se menee ohi. Vauva-aika tuntuu loputtomalta usvalta, jossa ei ole muuta kuin vauva, joka ei anna nukkua. Vaikka olen itse ollut siinä usvassa, pahassa sellaisessa, en tiedä mitä sanoisin teille, jotka vielä etsitte valoa tunnelin päässä. En tiedä, miten selvisin.

Ei auta, vaikka kuinka uskottelen, että se menee ohi, eikä välttämättä edes vaadi ihmeellisiä toimenpiteitä. Lapsen kasvaessa asiat muuttuvat, vaikka niitä ei aktiivisesti muuttaisikaan. Lapset oppivat nukkumaan ilman taikatemppuja. Se menee ohi. Loputtomia vauvan "korjausyrityksiä" tärkeämpää olisikin löytää keinot selvitä tästä hetkestä. Sopia kumppanin kanssa, että molemmille järjestetään aikaa palautua. Sinä aikana toinen saa nukkua, käydä ostoksilla tai urheilemassa, katsoa telkkaria, kirjoittaa blogia, lukea, neuloa, ommella, ihan mitä vain. Kuitenkin jotain sellaista, mikä tekee hänet onnelliseksi. Pienikin hetki riittää, kun niitä on säännöllisesti. Ennen pitkää jokainen vanhempi alkaa taas saada unta ja kuukausien unenpuutteeseen ei auta parin tunnin päiväunet, vaan monta hyvää peräkkäistä yötä. Siksi on mielestäni tärkeää muistuttaa, että se vapaahetki voi ainakin silloin tällöin olla hyvä käyttää johonkin muuhun kuin nukkumiseen. Itse olen kokenut, että usein väsymystä (jos ei ole ihan "tappopäivä") auttaa parhaiten pieni irtautumishetki, joka voi vaikka olla jakso Greyn anatomiaa tai kahvilakäynti. Kun saa tietoisesti hetkeksi irtautua arjesta, on siihen kiva taas palata. Tärkeää olisi myös järjestää näitä irtautumishetkiä yhdessä kumppanin kanssa. Jos ei vauvaa voi vielä jättää hoitoon pidemmäksi aikaa, niin pieni kävelylenkki yhdessä tai illalla lasten nukkuessa elokuvan tai tv-sarjan katsominen yhdessä sohvalla karkkipussin kanssa pitää yllä läheisyyttä.

Toivon kaikille vauvojen vanhemmille pitkää pinnaa ja malttia. Tärkeä muistisääntö on, että mitään isoja päätöksiä ei saa tehdä pikkulapsiaikana! Vaikka kuinka ärsyttäisi, kannattaa eropäätökset jättää parin vuoden päähän. Vauva-ajasta voi selvitä jokseenkin täysjärkisenä ja seuraavat vauva-ajat ovat jo helpompia. Ja pyytäkää apua! En itse ehkä aina osaa sitä tarjota, mutta en pyydettäessä kieltäydy.

Rakkaudella,
toipuva äiti

Pikku Päivänsäde 1 vuotta

Yksi vuosi vilahti jälleen ohi jättäen jälkeensä loputtomasti unettomia öitä, kymmeniä lempinimiä ja äärettömästi ihania muistoja. Kyllä, muistan yhtä jos toista tästä vuodesta. Pikku I ehti saada ensimmäisen vuotensa aikana kahdeksan hammasta, joista ensimmäisten puhkeaminen raastoi koko perhettä. Suurimmaksi osaksi tyttö ryömi, mutta noin kuukautta ennen syntymäpäivää alkoi kontata enemmän. Noin 10-kuisena alkoi ankarat kävelyharjoitukset. Nyt tyttö pääsee hyvin liikkumaan itsenäisesti potkuauton tai taaperokärryn avulla kävellen, mutta tärkeä tuki edelleen on äiti tai isi. Joskus myös isoveli saa auttaa. Tänään tylleröinen on myös rohkaistunut ottamaan itsenäisesti askelia. On toki ottanut jo aiemminkin, mutta silloin lähinnä äidiltä isille, tänään pikku I ei ole odotellut houkutteluita vaan on lähtenyt itsenäisesti nähdessään jotain mielenkiintoista.

Pikku I on myös siirtynyt täsmälleen samaan ruokaan kuin muu perhe, joskin edelleen jätän suolan lisäämättä tai sitten lisään vain todella vähän. En kuitenkaan enää jätä käyttämättä suosikki-tomaattimurskaani tai tuorejuustoja, vaikka ne sisältäisivätkin suolaa. Maitoon totuttelu aloitettiin pari viikkoa sitten ja nyt pikku I saa sitä joka aterialla ja vettä harvemmin. Maitoa on opeteltu juomaan mukista, mutta neiti on sellainen lörppähuuli, että otettiin ylimääräinen väliaskel eli kovanokkainen opettelumuki. Vesi juodaan ikiomasta juomapullosta, jossa on tippalukollinen pilli.

Pikku I tykkääkin kovasti lehmänmaidosta, mutta ei ole äidinmaidon voittanutta. Pikku hiljaa tyttö on vähentänyt itsenäisesti imetystä, mutta havahtui hetki sitten itse, että ei olekaan valmis lopettamaan sitä. Pari kertaa päivässä vielä juokin rinnalla, mutta lisäksi käy jonkun kerran vain tankkaamassa läheisyyttä. Olen kokeillut rintakitinän alkaessa tarjota tavallista maitoa, mikä kelpaakin, mutta useimmiten kitinä loppuu vasta rinnalle päästyään. Siinä viihdytään 5-30 sekuntia ja leikki jatkukoon. Pidän kuitenkin tärkeänä, että edelleen edetään pikku I:n tahtiin, samalla ohjaten eteenpäin. Eli kokeillaan, jos joku muu kelpaisi, mutta jos ajatus ei ohjaudu uusille teille, imetän. Sen nämä molemmat lapset ovat opettaneet, että jokainen terveesti kehittyvä lapsi ottaa itsenäistymisaskeleet, kun ovat siihen valmiita.

Pikku I on iloinen pieni tirriäinen, joka kuitenkin osaa myös vaatia itselleen milloin mitäkin. Ääntä tästä tytöstä lähtee, pääasiassa iloista ja hulluttelevaa hihkumista/ärinää/jokeltelua. Isoveli on tietysti rakas ja tärkeä. Isoveljen kanssa hullutellaan ja päristellään. Kylvyssä katsotaan, kuka saa eniten läiskytettyä vettä toisen silmiin. Isoveljen lelut ovat parhaimpia, kuten myös isoveljen sänky. Isoveljeä myös tutkitaan tarkasti, silmät, nenä, suu ja pippeli, siinä vasta kummasteltavaa.

Pieni pörröpäämme ansaitsi tietysti myös kunnolliset juhlat, eikä äiti säästellyt saati himmaillut juhlamenun suunnittelussa. Itselleni on ollut aina myös tärkeää, että itse juhlakalu on hereillä omissa juhlissaan. Nimiäisissä asialle ei juuri mitään mahda, mutta syntymäpäivän juhlinnan voi jo suunnitella sankarin päivärytmin mukaan. Koska tyttö nukkuu edelleen kahdet päiväunet, toivoin vieraiden saapuvan meille lounasaikaan. Tämä taas määritteli raamit tarjoiluille, koska nälkäisten vieraiden vatsat pitäisi saada täyteen. En kuitenkaan halunnut varsinaista ruokaa, joten suolaisten osalta päädyin tarjoamaan kanasalaatti, porkkanasämpylöitä, pizzapuusteja ja Koskenlaskijan juustopaistosta.

Nämä pizzapuustit on tehty Kinuskikissan ensimmäisen kirjan ohjeella, vastaava löytyy myös Kinuskikissan blogista, mutta valmiilla taikinalla.

Tämä kuva ei ole kyllä ollenkaan houkutteleva :D Päivänsankari istui jo pöydän päässä odottamassa kakkua, joten tämä kuvien räiskintä oli melko ajatukseton ja nopea suoritus. Salaatti koostui jääsalaatista, kurkusta, kirsikkatomaateista, persikasta, paprikasta, keitetyistä kananmunista, pastasta ja currylla maustetuista kanasuikaleista. Olin myös tehnyt tähän tavallisen kastikkeen rinnalle öljypohjaisen kastikkeen, jossa oli oliiviöljyä, appelsiinimehua, sokeria ja pippuria.

Tämä hurmaava ja yksinkertainen Koskenlaskijan juustopaistos löytyy Kinuskikissan blogista.

Sokerihammasta hellimään leivoin sitruuna-valkosuklaapaloja, pähkinäisiä Daim-keksejä ja tietysti kakun.

Hasselpähkinää sisältävien Daim-keksien ohje löytyy myös Kinuskissan blogista. Keksit levisivät uunissa valtaviksi, joten hätäratkaisuna halkaisin tuoreet pikkuleivät puolikuiksi, jotta kaikki varmasti jaksaisivat maistaa niitäkin. Koristelin pikkuleivät sulatetulla leivontasuklaalla (tumma). Nämä olivat huppuhyviä! Suosittelen erityisesti hasselpähkinän ystäville. Hempeän hienostunut hasselpähkinän vivahde pakottaa herkuttelijan ottamaan useammankin :)

Näiden sitruuna-valkosuklaapalojen esikuvana on vanha klassikko: mokkapalat. Reseptin löysin täältä ja täältä. Olin aiemmin tehnyt tuolla ensimmäisellä ohjeella ja nyt juhliin ajattelin kokeilla tuota jälkimmäistä, joka oli vain hienosäädetty versio ensimmäisestä. Se oli moka, pohja oli paljon kuohkeampi tuossa ensimmäisessä, sellainen, josta minä tykkään. Palat ovat koristeltu sulatetulla leivontasuklaalla (tumma) ja pehmeillä vaaleanpunaisilla helmillä. Päällä on myös rouhittua valkosuklaata, jota suositeltiin ohjeessakin. Hyviä ovat nämäkin!

Tämä kakku pitää sisällään herkullisen päärynätäytteen, jonka reseptin kehittelin itse. Päällä on hurmaava kinuskikuorrutus ja pursotukset ovat kerman ja tuorejuuston sekoitusta. Reunat on koristeltu tomuvärillä värjätyillä kookoshiutaleilla.

"Ykkönen" on tehty valkoisesta sokerimassasta. Kun koriste oli kuivunut, levitin päälle reilusti samaa tomuväriä kuin kookoshiutaleisiin. Sen jälkeen levitin ohuen kerroksen koristeliimaa ja asettelin vaaleanpunaiset helmet. Lopuksi vielä ripottelin vaaleanpunaisia koristerakeita.

Tässä päärynätäyte, joka riittää halkaisijaltaan 26 cm kakun kahteen täyteväliin.

Päärynähilloke

500-700 g  päärynöitä (saa olla kovia)
4 dl vettä
noin 1 dl (Stevia-)sokeria, maun mukaan
puolikkaan sitruunan mehu
1 kanelitanko

Laita kattilaan vesi, sokeri ja sitruunanmehu ja keitä niin kauan, että sokeri on liuennut. Kuori ja pilko päärynät. Lisää päärynät ja kanelitanko sokeriliemeen. Keitä, kunnes päärynät ovat pehmeitä. Soseuta tasaiseksi. Anna jäähtyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Päärynämousse

3 liivatelehteä
3 dl vispikermaa
250 g Mascarpone-juustoa
250 g maustamatonta maitorahkaa
0,75 g Stevia-sokeria tai maun mukaan
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl päärynähilloketta tai maun mukaan 

Laita liivatteet kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää Mascarpone, maitorahka ja sokerit. Lisää myös päärynähilloke vähitellen makua samalla tarkistaen. Kuumenna tilkka vettä ja sulata siihen liivatteet. Lisää liivateseos täyttesseen ja sekoita huolellisesti. 

Kostuta kakkupohja päärynähillokkeella ja lisää puolet täytteestä. Täytä seuraava kerros samoin. Kostuta myös päällimmäinen pohja päärynähillokkeella. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia, mutta mielellään seuraavaan päivään.

Pohjaksi tähän kakkuun sopii perinteinen sokerikakkupohja, tässä 6 munan sellainen. Kinuskikuorrutteen voi siis tehdä tuon kolmen tunnin hyytymisen jälkeen, mutta suosittelen muuten tarjoilemaan kakun vasta seuraavana päivänä, jolloin kakku saa rauhassa maustua ja kostua. Tämä kakku ilahduttaisi varmasti myös äitiä sunnuntaina, vink vink ;)

Mukavaa loppuviikkoa!